keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Päivitys Hyvän elämän vallankumouksesta

Johtajan vaaleanpunaiset kengät osa 2
Muutos ravistelee mielemme tasapainoa. Joudumme epämukavuus alueelle, kun muutokset ravistelevat pysyviksi luultuja rakenteita. Muutos pelottaa, joskus jopa ahdistaa. Osa meistä tosin kuolee tylsyyteen, jos rakenteita ei koskaan ravistella. Valmiutemme kohdata muutoksia on siis hyvin yksilöllinen. Siinäpä siis haastetta työelämään, kun osa menee kaasu pohjassa, toisten tehdessä suorastaan paniikki jarrutuksia. Ehkä tärkeintä onkin lopulta tekemämme yhteinen matka?

Taivalkosken hyvän elämän vallankumouksen alas ampujia on ilmaantunut ihan kiitettävästi, mutta koska tavoite on hyvä, niin aito matkan teko jatkukoon. Upeat kehittämisideat ovat tulleet työntekijöiltä, asiakkaiden lisäksi parhailta asiantuntijoilta. Tavoitteiden toteuduttua maalissa odottaa hyvä elämä taivalkoskelaisille vanhuksille. Työntekijöillä ja vanhuksilla on vapaus valita, vapaus toimia ja ennen kaikkea nauttia hyvästä elämästä. Vanhuksilla ja työntekijöillä on lupa toimia. On lupa elää elämää, tehdä valintoja ja olla luova.

Vanhustenhuollon yksi ikävä piirre on tällä hetkellä se, että kun esimerkiksi saadaan palveluasumispaikka jäädään helposti yksiköiden seinien sisälle. Yksiköistä tulee helposti laitosmaisia, kun niissä aletaan sairaalamaisesti pyörittämään rutiineja. Tätä emme Taivalkoskella halua. Tulemme myös yksiköistä ulos. Käytämme kunnan palveluita siinä missä muutkin kuntalaiset. On elämää kodissa ja on elämää kodin ulkopuolella, siitä muodostuu eväitä hyvälle elämälle. Taivalkosken kokoinen kunta on juuri sopivan kokoinen kunta tällaisten kehittämistoimien läpiviemiselle. Tunnemme toisemme, luotamme toisiimme ja tavoite on hyvä sekä aito.

On ollut hienoa huomata miten vallankumous on herättänyt keskustelua vanhustenhuollon tilasta ja kehittämistarpeista. Surullisinta olisi, jos aihe ei koskettaisi tai kiinnostaisi ketään.

Kirsi Alatalo
sosiaali- ja terveysjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti